Osa 1.

Nousen vaunuun. Muutama ihminen asettelee käytävän varrella matkatavaroitaan hyllylle. Vanhempi nainen. Hymy. Nyökkäys. Hymy. Ollaan samalla matkalla. Mainitsen jotain hienoista, uusista vaunuista. Nainen myötäilee kehonkielellään.

Etsin paikkaani seuraavasta vaunusta. Löydänkin. Olenkohan minä oikeassa junassa. Olen minä. Ehkä. Sanon sen ääneen, ja nyökkäysnainen taaemmassa vaunussa naurahtaa. Temppuilen tavarani yläsäilytystilaan, riisun takin ja istahdan penkille. Haen mukavaa asentoa. Mukavat, pehmeät penkit. Junan lähtöön on puoli tuntia. Kerrankin olen hyvissä ajoin matkalla.

Nyökkäysnainen käveleskelee pitkin käytävää, ja pysähtyy kohdalleni. Hymyilen. Keskustelu alkaa asiallisesti istumapaikoista. Hieman huumoria mukaan. Seuraavan seitsemän minuutin aikana nainen ehtii kertoa missä asuu, kenen kanssa, minkälaisessa talossa ja montako vuotta, mitä harrastaa ja mihin on menossa, ja kenen luokse. Tuliaisetkin tuli mainittua. Mukavaa matkaa. Nopea on tämä pendolino. Kerroinko minä mitään? En muistaakseni.

Arviolta nelikymppinen mies kävelee käytävää pitkin ohitseni. Pitkä, laiha. Tavallisen suomalaisen näköinen. Hänellä on nuorekas, nykyaikainen trikoopaita päällä. Vihreä paita, minkä etumuksessa joku printti. Valkoiset hihat. Katson hänen loittonevaa selkäänsä. Se paita on nurinpäin. Pesulappu näkyy niskassa. On tainnut pojalla tulla kiire aamulla.

Sivistyneen ja akateemisen oloinen nainen majoittautuu toiselle puolelle käytävää, ikkunapaikalle. Hän on arviolta kuusissa kymmenissä- varmaankin entinen opettaja. Hänen pukeutumisensa ja olemuksensa viittaa kasvattajantyöhön. Hän varmaan jo odottaa eläkkeelle pääsyä. Hän on turhautunut työhönsä, koska nykyajan lapset ovat niin rajattomia, levottomia ja moniongelmaisia. Hän kuittaa sen vanhempien kiireellisyydellä, ja sillä että vanhemmat eivät jaksa enää olla lastensa kanssa. Läsnä.  

Katson ikkunasta. Aseman edessä vanha nainen polttelee vapisevin käsin tupakkaa. Hän on väsyneen ja jännittyneen oloinen. Tupakka palaa ja nainen tuijottaa tiiviisti matkalippuaan. Hermostuttaakohan itse matka vai matkan tarkoitus?

Käytävän toisella puolella soi kännykkä. Opettajan oloinen vastaa virallisesti puhelimeensa koko nimellään. Hieno piirre. Taitaa olla sittenkin työmatkalla. Eväät, läppäri ja lukemista. Varmaan on joku kouluttaja. Opettaja aikuisoppilaitoksessa. Ei ehkä sittenkään.. On se lasten opettaja. Mutta se on menossa pitämään jotain luentoa. Lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta. Ihan satavarma.

This is a pendolino train to... lukee tv-ruudun näytössä.  Haisee ihan sairaala. Desinfiointiaine. Ennen vanhaan junissa haisi tupakka, pesemätön perse ja maalaisisännän kaupunkireissulla korkkaama koskenkorva. Hygieniahysteerikot elivät painajaista, mikäli joutuivat yleisiin kulkuneuvoihin. Pendoliinossa on oksennuspussit joka penkkiyksikössä, ja päätyynyn päällä kertakäyttöinen paperisuoja. Helkkari sitä pöpöjen määrää, jotka ennen levisivät kuin rutto. Puhumattakaan pikkupaavon täikamman piikkien välistä karkuun päässeiden pikkuelukoiden maastoutumisesta junan penkin kätköihin...  

jatkuuportaat