Kävelen vaunujonon halki muistellen omaa paikkaani. Juna heiluu, heilahdan kävellessäni muutaman kerran, otan tukea lähinnä olevan penkin selkänojasta. Vastaantulevat istujat katsovat ihmetellen. Mua alkaa naurattaa. Nauran ääneen ja horjun kohti omaa vaunua. Välioven välissä nauran naurut pois ennen seuraavaa vaunua. Joo. Olen selvin päin.

Charmikas herra istuu muorin vieressä. Hän nostaa katseen kävellessäni kohti. Hymyilen hänelle silmilläni. Lannistuneen ja krapulaisen näköinen. En näe kenkiä. Katson seuraavalla reissulla.

Osaan avata vaunujen väliset ovet jo aika hyvin. En ole kertaakaan jäänyt väliin. En ole lähtenyt "toiseen altoon", eli olen odottanut, että ovet sulkeutuvat, jos ne ovat avoinna edellisen kulkijan jäljiltä. Syvennyn hetkeksi kirjaan. Töllön ruutu näyttää junan nopeudeksi 178km/h. Tarkkailen ympäristöä toisella korvalla.

Kaksi miestä ovat kulkeneet usein tupakkavaunun, ravintolavaunun ja vessan väliä. Heillä on samanlaiset turkoosit paidat päällä. "Dee än aa kuinka voin auttaa?" Turkoosikaksikko.

Aurinko paistaa edelleen, hieno syyssää. Fasaani pellolla vähän ennen asemaa. Turkoosi kävelee nyt yksin. Eturauhasvaivoja?  Perkele, en nähnyt vieläkään printtiä, mitä paidassa lukee.

Naapurin opettaja kutoo sukkaa. Varmaan lastenlapsilleen. On nostanut rennosti jalat naapurin penkille, yllättävän lunki tyyppi. Mutta niin se pitää lasten kanssa ollakin. Tarpeeksi jämäkkä, mutta piilorento, etenkin huumorintajuinen. Varmaan aika hyvä, humaani tyyppi kaikenkaikkiaan.

Juna pysähtyy jälleen. Jaha, istumakaveri. Arviolta kolmivitonen nainen istuu vieruspenkille. Hymyilen naiselle ja hän tervehtii. Siirtelen pitkän matkan aikana naapuripenkille muotoutuneen asuinrakennukseni pois. Joku suuri yritys, viestintäala- tai markkinointi? Tehokone- ulkomaankauppa kokoomus. Liituraitapuku, insinööri nainen miesten kovassa maailmassa, taistelee paikastaan kahta kauheammin.

Nainen on väsyneen näköinen, kello on noin 17.00. Vaihtaa muutaman sanan kirjallisuudesta kanssani, tarjoan kirjaa luettavaksi, minulla näitä riittää. Nainen ottaa kevyttä lukemista ja laittaa silmät kiinni. Annan hänen nukkua jonkin aikaa.

Lähden taas harhailemaan tupakkavaunuun. Taiteilija tulee vastaan ja hymyillään. Hauska tappa vanha tuttu. Konduktoori tupakkavaunussa. Kertoo työntekijöiden tupakointikiellon tulevan voimaan. Eivät saa polttaa työvuoron aikana junassa, eivätkä edes laiturilla. Tuhahdan halveksuvasti rautateiden päätöksille. Myötäelän konduktoorin oloihin, joka pehmittelee, että joutuuhan ulkomaan lennoillakin olemaan polttamatta. Kaveri on hyväksynyt tulevan säännöstön aika mukavasti. Hienoa sisäistä viestintää, kerrassaan.

Tupakkavaunu on mielenkiintoinen paikka. Ihmiset alkavat kertomaan tarinoita kuin vanhoille tutuille. Tänään meitä yhdistää samat tekijät; matkustaminen ja  tupakka. Tupakalla käynti on osalle sosiaalinen vuorovaikutustilanne. Tupakkapaikat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Niissä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Usein mehukkaimmat keskustelut tulee aina tupakkapaikalla. Työpaikan kahvihuoneessa voidaan sivistyneesti keskustella, mutta tupakkapaikalla purkautuu hiljaisimmankin patoutumat. Oiva paikka tuo tupakkapaikka.

Ihmiset, jotka eivät polta, otetaan tupakkapaikalle vastaan hieman oudoksuen. Eivät pääse samalla tavalla piiriin mukaan, vaikka sitä haluaisivatkin. On mielenkiintoista puhaltaa renkaat vuoronperään ja pohtia eri asianhaaroja. Vinkki tupakkapaikkajuttujen kuuntelijaksi haluavalle; ota "tekofiltteri" mukaan, ja sano että olet lopettanut. Kaikki osaavat myötäelää tilanteeseesi ja pian jo olet tasa-arvoinen kessuttelija. Muista kuitenkin tehdä kuviteltuja renkaita välillä.

 

...