"Ai, onpas se tarkkaa puuhaa, enpä olisi arvannutkaan"- toteaa televisiojuontaja maamme pääkaupungista.

Kyllä vain. Karjanjalostus on tarkkaa puuhaa. Suomalaiset maataloustuottajat tuovat leivän pöytäänne, maidon kauppoihinne, sika-nauta-jauhelihan lähikaupan lihatiskiin.

Näinkö se homma toimii. Oliko yllätys?

Suomalainen elintarviketeollisuus on tulostavoitteista toimintaa. Ei se ole mitään pikkupuuhastelua. Tuottavuutta on kokoajan lisättävä ja tuottavuus lisääntyy laaduntarkkailulla.

Maataloustuottajat (ihmiset) ovat kivenkovia ammattilaisia. He tilastoivat, suunnittelevat, laskevat tilavuus- ja kannattavuuslaskelmia.

Sen lisäksi he tekevät raakaa ruumiillista työtä, johon kauluspaitaiset tietokoneen näppistä hivelevät, manikyyrista tulleet sormet tuskin edes kykenisivät. 

Tuotantoeläinten jalostuksen on oltava tavoitteellista: maidontuotantoon jalostetaan terveyttä. Tavoitteena on jalostaa lehmä, joka lypsää laadukasta maitoa paljon. Lihataloudessa tietysti laatu ja lihan määrä. Rimpulasta lehmästä ei tule lihaa, sitä ei kannata jatkojalostaa.

Eläimiä ruokitaan tarkkaan, niiden polveutuminen ja sukutaulu on tiedossa pidemmälle kuin normaali suomalaisen sukulaisuussuhteet. Ne merkitään ja tilastoidaan. Hyvä lehmä keinosiemennetään hyvällä sonnilla, ja toivotaan vielä parempaa yksilöä.

Tiloilla siis tallustelee samettisilmäisiä mustikkeja ja mansikkeja, jotka poikivat ja jatkojalostavat lemmikkejä ja kieloja.

Miksi?

Jotta suomalaisella kuluttajalla olisi maitoa ja makkaraa pöydässä. Viljanviljelijät tuovat sen leivän.

Ja metsurit sen paskapaperin, mihin voitte sitten ruokailun jälkeen pyyhkiä perseenne.

Maataloustuottajien työ on aliarvostettua. Ihailkaa vain optiomiljonäärejä, it-jättiläisiä, metalli- ja öljyalan suuryrityksiä.

Niin kauan kun maataloustuottajat jaksavat ahertaa pienillä korvauksilla, alhaisilla tuottajahinnoilla, taipukaa vain ruokapöydän ääreen hyvillä mielin.