Helkkää pienet tiut hoi, nyt on aattoilta.

Tonttu. Tuo pieni, näkymätön punanuttuinen vikkelä kaveri.

Kaikkien tuntema tonttuhan on kaveri, joka vipeltää joulupukin apurina, kurkistellen ikkunoista kilttejä lapsia. Tonttu auttaa pukkia lahjapajassa pitkin vuotta. Ei muuten pukki pysty rakentamaan itse sellasta määrää lahjoja.

Tontuilla on ylityökielto. Työnantaja (eli pukki), kieltää ylityöt, koska tonttuja on jo lomautettu aikaisemmin säästösyistä. Koska on lama ja hirvittävä taloudellinen notkahdus. Siti pikkutontut ahkeroivat ylityökiellosta huolimatta, ilman palkkaa. Paikkaavat omien töiden lisäksi lomautettujen tonttujen työtehtäviä.

Töihin jääneet tontut ovat ahertaneet tuotospanoslaskelman mukaista toimintaa vajaalla tontutuksella koko vuoden. Tulospaine on kova, lahjat tulee olla valmiina jouluna.

Joululahjojen määrä ja menekki vaikuttaa olennaisesti seuraavan vuoden tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen. Kuluvan vuoden tulokset on siis tehtävä työssä olevien tonttujen selkärangasta. Kesälomatkin pätkittiin. Lelupajan hihnan oli pyörittävä heinäkuun helteistä huolimatta. Hieman sitä linjan tahtia hidastettiin, koska hihnan äärellä oli vain yksi tonttu kolmen sijaan. Mutta pyöri se kuitenkin.

Lomautettuina olleet tontut palaavat töihin intoa puhkuen. Lomautuksen aikana on ollut aikaa suunnitella uusia kujeita- ison pajan linjaankin olisi hyviä muutosideoita. Samalla on unohtunut osa realiteeteista, ja se että pukin paja on sentään toiminut samalla kaavalla jo satoja vuosia. Ja nytkö, kiireisimpään vuosineljännekseen pitäisi tehdä idealistin massiiviset muutokset?

Ne häsläävät sitä tätä tuota, kun ylikuormitetut,  (etuoikeuteutut) lomauttamispäätöksettä jääneet tontut lepäävät silmät ristissä lelupajan lattialla. Osa tontuista muistuttaa tontun sijaan lähinnä zombieta. Väsyneet tontut eivät jaksaisi ottaa enää mitään ylimääräistä intoilua vastaan. Ei tässä vaihessa.

Lomautetut tontut kehoittaa ylikuormittuneita tonttuja lomailemaan. Kyllä me pärjätään, nyt vuorostaan. Koko vuoden pajassa sorvanneet tontut nostavat väsyneitä katseitaan ja vilkuilevat toisiaan. Nytkö? Kuinka lomautetut tontut kuvittelevat pärjäävänsä vajaalla tontutuksella? Nythän alkaa kaikista kiireisin aika, joulu lähestyy. 

Joulupukki myhäilee hou hou hou. Kyllä lapset vain ovat onnellisia kaikista näistä lahjoista. Väsyneet tontut huokailevat ja jatkavat töitään. Pieni puristus vielä, niin pääsee eläkeputkeen. Ai niin, mutta tontuthan elävät satoja vuosia.  Jospa ensi vuonna ei olisi enää lama.