Suomen kieli on upea elementti, murteista puhumattakaan.

Mietipä esimerkiksi lausetta "Mullon hirviä ikävä!"  Kaipaatko siis useita hirviä? Vai haikailetko yhden hirven perään?

Kieliopillisesti oikein lausehan kuuluisi: "Minulla on hirveä ikävä". Muuttuuko lause, tai sen merkitys sen kummemmaksi? Edelleen kaipaat siis hirveä- tällä kertaa sitä yhtä ainoaa hirveä.

Opettelen siis puhumaan, ja korjaan lauseen lisäämällä siihen yhden lauseenjäsenen lisää.  "Minulla on hirveä ikävä sinua". 

Jos vielä haluan koristella, muutan sanan "hirveä" joksikin muuksi. "Minulla on kauhea ikävä sinua". 

Muuttuikohan lause sen paremmaksi. Kauhea ikävä? Molemmat sanat irroitettuna ovat negatiivisia; kauhea ja ikävä. Kauhea on kamala, eli hirveä. Ikävä taas- on epämiellyttävä, inhottava.

Aikani mietittyäni- ja sanoja siirreltyäni, muutan lauseen seuraavanlaiseksi: Kaipaan sinua.

Siitäpä muljahtaakin eräs biisi mieleeni. Kai- paan, kai- paan sua niin... Ja siitäpä taas... Let's twist again..