Luin eilen linja-autossa istuessani Tuomas Kyrön(?) uusimman(?) teoksen. Kyseinen nuori kirjailija ei ole minulle lainkaan tuttu. Kaveri nakkasi "Mielensäpahoittajan päiväkirjan" syliini-  ja tokaisi- lue tuo. Luo tuo ja opi. Tai älä opi. Kiinnostu. Tai älä kiinnostu. Pidä. Tai älä pidä.

Luin sen yhdeltä istumalta. Tai, no sanotaanko näin, että kahdella istumalla. Että kävin Rovaniemen teepeeshellimotonetrestaurant- taimikäseoli- kahviossa välillä katsomassa yhden ravilähdön ruotsin tototv:stä. Oli muuten tuoreita pullia siellä. Ja kahvia. Tuoretta! Ja tuoreita donitseja, tuoreita lihapiirakoita ja pasteijoita. Oli. Tuoreita olivat. Piti ihan ääneen ihmetellä. Että minä niin mieleni hyvätin, kun sain huoltoasemalla tuoretta kahvia! 

Että minä mieleni niin hyvätin, että pitää ottaa selvää se huoltoaseman nimi ja kertoa siitä kavereillekin. Että minä mieleni niin hyvätin.

No kuitenkin. Luin sen Kyröksen kirjan kahdella istumalla. Siinä oli paljon mielenkiintoisia asioita. Naurahdin ehkä 4 kertaa ääneen. Onko se liian vähän? Minusta se on riittävästi. Ei se mikään sarjakuva ole. Tai fastfoodkomedia. Se on kirja. Kirja, mikä on kädet ruvella kirjoitettu, siihen mieltä avattu. Siinä on nähty vaivaa, on pohdittu ja kuutioitu eri vaihtoehtoja. On pohdittu, tehty johtopäätöksiä, muokattu ja painettu. On ne kansiin kirjoitettu, monet sanat.

Kirjailija on periaattessa mielettömän tuottava ja hyödyllinen tyyppi. Työtä on tarjottu muillekin kuin itselle. Aika monelle itseasiassa. Ennen kuin kuluttaja on anttilanalekorista ostanut Mielensäpahoittajan kotisohvalleensa, on se kulkenut pitkän matkan. On kustannusyhtiön henkilökunta, taittaja, liimaaja, painaja, varastomies, graafikko, valokuvaaja, on kirjakaupan täti, on markkinasetä.

On mustesuihkutulostimen asentaja ja kiinalaiset pikkukätöset A4-riisien kanssa. On tietokone xpertti, virustorjuntaohjelman myyjä, on Sivan muovikassin painaja ja luomistyössään turhautuneen kirjailijan vakikuppiloiden myyjät ja lähikaupan siivooja. Tiedä vaikka sinullakin olisi joku rooli luomisprosessissa. Onko kenties kirjan käsikirjoitus pyörinyt yhtäaikaa puhelinlaskusi kanssa saman postinkantajan kassissa? Aattelepaite.

Mietin kirjan sisältöä, miten tässä päivässä se onkaan. Miten monella ihmisellä on juuri samanlainen tilanne. Miten vähän jää sanomatta ja kertomatta, miten paljon mielensä voi pahoittaa puolin ja toisin.

Yleisellä tasolla kirjan tarkoitus lienee se, että lukija kokee kirjan jotenkin omakohtaiseksi. Se on kirjoitettu minulle. Tai ainakin jollekin, joka tietää juurikin minkälaisesta kirjoitustyylistä, huumorista, juonenkäänteestä tai niksipirkasta minä pidän. Juurikin. Se ei ole jumankauta mikään sana. Nyt minä niin mieleni pahoitin tuosta juurikin- sanasta. Opettele kirjoittamaan! Sanajärjestys! Äidinkieli! Lauserakenne! 

Mielensäpahoittaja ei käyttänyt päiväkirjassaan sanaa "juurikin".

Eikä olisi käyttänyt.

Paitsi ehkä siinä tapakusessa, että olisi rankametsässä jättänyt vahingossa (tarkoituksella) nuoren koivun jatkoksi juuren- ja jättänyt sen oven väliin.

"Juurikin jäi oven väliin ja katkesi, kun vedin viimeisen rangan halkoliiteriin", niin se mielensäpahoittaja olisi sanonut. Mutta siitä se ei olisi mieltänsä pahoittanut. Se olisi avannut oven, poiminut katkenneen juuren käsiinsä ja asetellut sen hellästi halkopinon viereen. Säästyipähän pokasahan terä tässä hommassa. Tuosta juuresta tulee hyvä tervasnuotio! Syttyy kuiva tervas vaikka kaatosateessa, eikä tarvitse märkien puiden kanssa nuusata.

Miten samanlaisia ajatuksia on tämä kirjailja mietiskellyt ja ne ihan kansiin laittanut. Minun kanssani. Mietin kovin, onko tämä Tuomas Kyrö joku minun tuttu. Ei se taida olla. Kirjailijaystäviäkään minulla ei kovin montaa ole. Ainakaan tietääkseni.

Eli, jos on näin, että meillä ei Tuomaksen kanssa ole mitään yhteiskombinaatioita, niin täytyy sanoa, että kirjailija on onnistunut työssään. On onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka vastaa kysymykseen "Kenelle?", - "Suoraan Minulle". Ja ehkä vähän myös Sinulle.

Siitä minä mieleni niin iloitin, että kaverini nakkasi kirjan minulle. Että lue tuo tai älä lue. Siitä minä mieleni niin iloitin.